Sisustuslehtiä ja arvonta

Blogiarvonnan yhteistyökumppani: Lehtikuningas.fi

Voisi sanoa, että olen aina lukenut sisustuslehtiä.  Tai melkein aina – ensimmäisiin alan lehtiin tutustuin jo ennen koulun alkua.  Äitini oli kiinnostunut sisustamisesta ja tilasi saksalaista Schöner Wohnen lehteä 1960-luvun puolivälissä ja pikkusiskoni kanssa istuimme usein yhdessä lukemassa niitä. Tai oikeastaan se oli eräänlainen leikki: istuimme vierekkäin ja oman puolen sivut  ”kuuluivat” itselle.  Mainossivut harmittivat jo silloin… Alakouluikäisenä innostuin pohjapiirustuksien tekemisestä ja haaveilin tekstiilisuunnittelijan ammatista, sitä se lehtien lukeminen taisi meikäläiselle teettää ja saman sisustuskärpäsen puremaa podetaan edelleen. Äidin vanhat sisustuslehdet, niitä mitä itsekin pienenä luin, heitettiin pois vasta 2000-luvun alkupuolella äidin asunnon myynnin yhteydessä.

Sisustuslehdistä innostuin kunnolla oman kodin hankinnan myötä.  Ehdoton suosikkilehteni oli tuolloin englantilainen House and Garden, samaten Country Living-lehti löysi usein tiensä ostoskoriin kauppareissulla.  Niitä seurasi saksalainen Wohn Idee lehti, josta pidän edelleenkin. Ruotsalaiset Sköna Hem ja Elle Interör ovat olleet vuosia suosikkejani.  Kotimaisista lehdistä olen pitänyt Koti ja Keittiöstä ja tietysti Glorian Koti-lehdestä.  Avotakkaa tilaan jälleen, onhan lehti uudistunut mielenkiintoiseksi sisustuslehdeksi. Moni muukin kotimainen sisustuslehti on uudistanut ilmettään ja niistä löytyy mielenkiintoisia koteja ja juttuja.

Sisustuslehtitarjonta on nykyään mittava entisiin aikoihin verrattuna ja kaikille löytyy varmasti omannäköisiä lehtiä. Itse ostan irtonumeroita nykyään harvakseltaan, enemmänkin tilailen mielenkiintoisista lehdistä lyhyitä jaksoja.  Matkoilla tulee katseltua paikallisia lehtiä, kaikkia ei tännekään asti saada.

Sisustuslehdissä on se ongelma, ainakin minun kohdallani, etten malta heittää niitä pois.  Vanhoja lehtiä on kertynyt vuosien saatossa ”muutamia” kasoja.  Vanhat on jemmattu kaappeihin ja uusimmat säilöttynä vanhaan puulaatikkoon. Keräsin tähän kuvia lehtien säilytysideoista. Lehtien säilytyspaikat ovat varmasti minun lisäkseni monella muullakin innokkaalla lehtienlukijalla ongelmana.




blackboard, cute, decor, interior design, magazines, white


Magazine storage_1

Magazine storage_2

Magazine storage_4

Magazine storage_3

Magazine storage_5

magazine chair 2 Storing Your Favourite Publications the Creative Way: Magazine Rack Chair

leaning magazine rack


Lehtiä löytyy tietysti kauppojen lehtihyllyiltä, mutta hyvä kooste tarjoushintaisia lehtiä löytyy Lehtikuningas.fi verkkosivuilta.  Sieltä löytyy kotimaisten sisustuslehtien lisäksi monta mielenkiintoista ulkomaista sisustuslehteä. Kannattaa käydä tutustumassa valikoimiin ja hyviin tarjouksiin.

Lehtikuningas.fi tarjoaa myös tämän päivän arvonnan palkinnon: voittaja saa Koti ja Keittiön 6 kk lehdet ja siinä mukana tulevan tilaajalahjana olevan Hanna Sarénin suunnitteleman 89€ arvoisen tyylikkään laukun. Eli tiedossa olisi syksyn ajaksi roppakaupalla mielenkiintoista luettavaa sekä tyylikäs kassi asustamaan syksyn asukokonaisuuksia!

Vastaamalla montako kotimaista sisustuslehteä Lehtikuningas.fi:llä on valikoimissaan, osallistut arvontaan.  Jätä kommenttilaatikkoon vastauksesi lisäksi myös sähköpostiosoitteesi.  Aikaa vastaamiselle on 6.9.2013 klo 24.00 asti.  Voittajasta ilmoitetaan seuraavana päivänä blogissa ja voittajalle lisäksi sähköpostitse.

Arvontaan voi osallistua Suomessa asuvat.

8.9.2013: Voittaja on valittu ja äänestys on päättynyt.

 
Top