kodistamme. Yli 20-vuoden samassa paikassa asuminen jättää jälkensä - tavaraa on kuten huomaa, kertynyt jonkin verran...


Vierashuoneen kampauspöydälle (ja koko huoneeseen) on kertynyt kaikenmoista krääsää. Huone on jouluenkeleiden säilytyspaikka.
Puolipyöreän pöydän sain äidiltäni. Se on vanha pöytä isovanhempieni kesähuvilalta, jossa vietin kaikki lapsuuteni kesät ja siksi rakas "muistoesine". Äiti aloitti joskus sen kunnostamisen ja homma jäi pikkuisen kesken. Saakin jäädä sellaiseksi, on oikeastaan ihan hauska niin. Tyynyn sain äidiltäni, on löytänyt todennäköisesti kirpparilta sen joskus.


Lintuhäkit ovat hauskoja - tässä keittiön ikkunalaudalta kuva.
Keräsin joskus piirakkavuokia urakalla ja niille piti sitten keksiä säilytyspaikka. Kunnostin vanhan myymäläkalusteen vuokavarastoksi.


Sisustamisessa symmetria, tasapaino ja mittasuhteet ovat todella tärkeitä, oli sitten kyseessä esineiden sijoittaminen asetelmaan, huonekalujen tilaan tai vaikkapa erilaisten kuvioiden, värien tai materiaalien suhde toisiinsa.
Tässä muutama kuva omista asetelmistani. Tötteröt on päällystetty kuivatuilla ruusun terälehdillä. Pyöreä pöytä tuli talon mukana ja on ihanan kulunut.



Asetelma keittiön vuokavaraston päältä. Pieni kirjoituspöytä on alakerran hallin nurkassa. Se on myös vanhoja huvilalta saatuja huonekaluja. Sitä ei kukaaan sisaruksistani halunnut, joten otin sen meille talteen. Lyhdyt ostin joskus huonekaluliikkeen joulualesta tosi edullisesti. Halli tapetoitiin muistaakseni 1988 ja olen edelleenkin siihen tyytyväinen. Voimakasta kuvioita on tasapainotettu yksivärisellä keltaisella tapetilla sekä ylä- että alakerran hallissa.

Ostettua, perittyä, löydettyä, saatua - näinhän ne kodit muotoutuvat vuosien saatossa. Ei ole tärkeää, että huonekalut ovat sen "oikean" suunnittelijan kalliita luomuksia, koti viimeisten trendien mukaan sisustettu; pölytön, hajuton ja mauton - tärkeintä on , että se on sisustettu juuri sellaiseksi kuin itse haluaa, omannäköiseksi paikaksi.

Tässä tuli nyt vähän pitempi postaus kesäloman ensimmäisen päivän kunniaksi! Edessä on kova yritys pitää tämän kesän ainoa parin viikon loma...
 
Top