Ostin kerran tämän kirjan itselleni lahjaksi (muutenvainlahja!) ja kuten kansilehdestä näkyy, sitä on jonkin verran luettu. Pidin sitä kauan yöpöydälläni ja ihailin kuvia sekä luin hauskoja ajatelmia kodista ja puutarhasta. Kirja on nykyään esillä yläkerran hallin kirjahyllyssä ja aina silloin tällöin ohimennessäni otan sen käteeni ihaillakseni kuvia.

Sohva on huonekalu, joka on omistajalleen suureksi lohdutukseksi ja iloksi.

John Claudius London (1783-1843)

Minulla oli kolme tuolia talossani - yksi yksinäisyyttä, kaksi ystävyyttä ja kolme seurustelua varten.
H.D.Thoreau (1817-1862)

En pidä salaisuutena sitä, että mielummin makaan sohvalla kuin siivoan sen alta.
Shirley Conran (s.1932) kirjasta The Reason Why

Huom.
vapaita käännöksiä ruotsinkielisestä tekstistä!

Periaatteessa ostin kirjan ihan vain kuvien takia, sillä pidän aivan erityisesti Laura Stoddartin kuvituksista ja pienistä ihanista jutuista hänen kuvissaan. En ole ihan varma, mutta kirja taitaa olla myös suomenkielisenä.

Tänään on edessä vielä kyläily anopin luo jouluruokailemaan. Tytär lähtee takaisin Helsinkiin ja tykkimiehemme suuntaa kohti Kajaanin Prikaattia. Taas ollaan täällä sitten vain kolmestaan nuorimmaisen kanssa. Tälläistä tämä elämä nykyään on, aika hiljaiseksi käynyt, onneksi koirat pitävät vauhtia ja vipinää yllä!







0 comments:

Post a Comment

 
Top